Tässä blogissa on tarkoitus tuottaa iloa itselle ja muille jakamalla elämän iloisia asioita ja hetkiä sanan ja ehkä kuvankin muodossa.

Olen 35-vuotias kahden pienen lapsen äiti ja tällä hetkellä kotona äitiysvapaalla. Idea blogiin lähti siitä, että halusin ennen kaikkea omaan elämääni enemmän iloa - ja sitten ajattelin että voisihan sitä myös jakaa muillekin! Ilo on siitä kiva juttu että jakamalla se moninkertaistuu! Lisäksi halusin kokeilla kirjoittamista tällä tavalla puolijulkisesti.

Mitään takeita ei ole siitä että tämä onnistuu. Mitään takeita ei ole siitä että kukaan haluaisi tätä lukea. Aion silti yrittää. Se olkoon oma panokseni saada maailmasta hieman iloisempi ja onnellisempi paikka!