Ystävyys jos mikä tuo iloa elämään! Olen myös viime aikoina saanut uusia ystäviä, joista olen erityisen iloinen ja kiitollinen, sillä ne tuovat kotielämään kaivattuja "henkireikiä". Maarit ja Annika (ja muut jotka tunnistavat tuosta itsensä), olkaa huoleti, en suinkaan aio julkaista teistä täällä hassuja kuvia ainakaan ilman lupaanne!

Sen sijaan esittelen teille hyvät lukijani Icebug-lenkkarini. Ne ovat vajaan viikon vanhat, niitä on käytetty kaksi kertaa, mutta olen jo valmis vannomaan ikuista ystävyyttä.

Icebugit ovat ruotsalaiset talvilenkkarit, joissa on nastat pohjissa ja jotka pitävät kosteutta. Aivan mahtavat.

Hankintani osui lisäksi juuri ajankohtaan, jolloin a) pääsin ja päätin lopulta taas aloittaa juoksuharrastukseni raskauden ja synnytyksen jälkeen b) pakkaset vaihtuivat liukkaisiin. Ensimmäiset juoksuaskeleeni pitkään aikaan olivat siis kevyet, mukavat ja turvalliset. Voin keskittyä itse asiaan eli kroppani hallintaan, askeliin ja kehoni kuunteluun. Tästä se lähtee ja ilolla, tietenkin!