Lukijat ovat varmaan huomanneet että blogin päivitys on ollut aika vähäistä viime aikoina. On ollut sairastelua, omaa ja lasten, sekä muutenkin jotain ihme lapsiperhekiirettä. Tosi vähän omaa aikaa. Silloin valitettavasti tulee vähemmän kuvaa ja tekstiä, vaikka "prosessi" päässä raksuttaakin.

Samasta syystä oikaisen nyt vähän uuden treeniohjelmani teossa. Sen sijaan, että pähkäilisin, soveltaisin ja yhdistelisin eri lähteitä, otan sen suoraan Kirsi Valastin Naisen juoksukirjasta, sivulta 187, koska se vaikuttaa helpolta ja mukavalta!

 

4 harjoitusta per viikko:

1) 30 min kevyttä juoksua

2) 20 min kevyttä juoksua + 2 min reipasta kävelyä + 20 min kevyttä juoksua

3) 30 min kevyttä juoksua + 20 min lihaskuntoharjoituksia

4) pitkä kävelylenkki sauvoilla tai ilman (tai jokin muu laji)

Lisäksi 1-2 kertaa viikossa juoksijan pilatesliikkeitä 10 minuuttia.

 

Tuntuu, että joka kerta kun pääsen hyvään vauhtiin näissä treeneissäni, tulee katkos, kun ensin lapsi sairastuu ja sitten itse. Se tietysti harmittaa. Mutta, ei ole syytä vaipua epätoivoon, sillä treenin voi aina aloittaa uudelleen melkein siitä mihin oltiin päästy 2-3 viikonkin tauon jälkeen.

Ja sitä paitsi: mihin minulla on niin kiire? Mikä olikaan tavoitteeni numero 1: löytää ilo säännöllisestä juoksusta. Sen olen todellakin löytämässä! Lenkkeily alkaa olla minulle rakas harrastus. Sellainen, mitä tekee mielellään aina, kun voi. Ei siis todellakaan mitään "pakkopullaa".

Toki olisi kiva päästä ns. "kesäkuntoon" ja/tai osallistua pariin juoksutapahtumaan. Mutta ne eivät ole ollenkaan niin tärkeitä, kuin se, että todella uskon saavani juoksusta itselleni henkireiän vuosiksi eteen päin. Pitkällä jänteellä tulokset näkyvät kyllä vielä terveydessä, ulkonäössä ja aikasaavutuksissa.

Eli nyt nauttimaan helposta ja kivasta treeniohjelmista, kauniista kevätsäistä (ja siitä, ettei allergiasta ole ollut vaivaa tänä keväänä!), siitä että itse on vaihteeksi terve ja siitä, ettei kaiken tarvitse aina olla niin monimutkaista. Tossut jalkaan, ovi auki ja menoksi!

Nautinnollisia ja aurinkoisia kevätpäiviä lukijoilleni!