Tammikuussa aloin pitää tätä blogia, teemana ilon löytäminen arjessa murehtimisen ja suorittamisen sijaan. Nyt on aika vähän katsoa taakse päin ja katsoa, miten olen onnistunut.

Hallitsen kyllä mittarit työelämässä, opiskelussa ja monessa muussakin asiassa, mutta miten iloa voisi mitata???

Palataan siihen myöhemmin, katsotaan ensin vähän mitä on tapahtunut. Teen sen useassa osassa, jotta lukijat saisivat  "ajatuksen päivässä" puuduttavan tilityksen sijaan. Aloitetaan asioilla, joita olen alkanut tehdä ja jotka tuovat minulle iloa:

  • Leipominen. Jos joku olisi vielä vuosi sitten sanonut minulle, että alan tehdä kakkuja ja innostun pursotuskursseista, olisin nauranut...
  • Juoksu. Ensimmäistä kertaa varmaan sitten lapsuuden, aloitin liikunnan ilman suorittamisen pakkoa, ilon kautta. Ja se on toiminut!  Ehkä suurin asia, mitä tässä asiassa ajattelen eri tavalla kuin ennen, on perspektiivi: sen sijaan, että tähtäisin "kesäkuntoon" ja murehtisin esim. väliin jääneestä treenistä, ajattelen asiaa pidemmän tähtäimen kannalta. Olen kestävyysjuoksijaksi nuori, minulla on reippaasti yli 20 vuotta aikaa vielä tehdä tätä. Minun ei siis tarvi juosta maratonia ensi syksynä, vaan voin tehdä sen joskus myöhemmin. Voin ottaa rennommin kun ajattelen, että tarkoitus on olla kunnossa vuoden päästä ja 15 vuoden päästä. Siinä perspektiivissä ei pieni treenitauko tunnu missään. Pääasia siis oikea suunta, terveys ja nautinto!
  • Muutamien samassa tilanteessa olevien kotiäitien säännöllinen tapaaminen. Kuulun pariinkin porukkaan, ja säännöllisten tapaamisten kautta olen saanut uusia ystäviä, joista olen hyvin iloinen!
  • Tämä bloggaus. Olen löytänyt kirjoittamisen pitkän tauon jälkeen. Se, että arjen pienistä iloista kirjoittaa ja niitä kuvaa, saa ne tuntumaan jotenkin todemmilta ja kauniimmilta. Saan myös suurta iloa siitä, että voin olla sitä kautta yhteydessä teihin, lukijoihini - lämmin kiitos teille jotka seuraatte blogiani!  Lisäksi olen satunnaisesti innostunut valokuvauksesta, mikä on myös saanut alkunsa tästä blogikirjoittelusta.

Huomenna jatkan välitilinpäätöstä ja kerron, mikä on nykytilanteeni murehtimisessa.