Itselleen nauraminen on yksi asioista, jotka tekevät elämästä vähän helpomman. Kun ei kaikkea aina tarvi ottaa niin vakavasti. No, lapsiperheen arjessahan itselleen nauramisen "harjoitustilanteita" syntyy. Esim. kun ruokaohjeessa puhutaan "parsasta" ja hätäpäissäsi luit että "parsakaalta" niin lopputulos on, hmm, mielenkiintoinen...

Kovalla touhulla valmistelen nuoremman tyttäreni 1-vuotis-syntymäpäiviä, jotka juhlitaan kahdessa erässä, joista ensimmäinen huomenna.

Huomisen tarjoilut menevät teemalla cup & mud, eli kuppi- ja mutakakkua. Muffinsseja siis, niitähän olen harjoitellut koko talven, ei voi mennä pieleen!

Mutta...

Mustikka-sitruunamuffinssien resepti on peräisin ruotsalaisesta super-ihanasta Call me cupcake-blogista. Olen jo kauan odotellut tilaisuutta kokeilla reseptiä. Mustikat on itse kerätty lähimetsästä ja resepti vaikutti hyvältä, mutta jotain meni paistamisessa pieleen, vaikka tein täysin ohjeen mukaan. Osa jäi ihan kokonaan raaoiksi ja lensivät suoraan roskikseen. Nämä muutamat ovat ehkä juuri ja juuri syömiskelpoisia. Ohjeen sveitsiläistä marenkikuorrutusta en enää lähde säätämään, vaan teen sellaisen kuorrutuksen, minkä ainakin osaan :-)

Toinen huomenna tarjottava on mutakakku karpin tapaan, eli paljon suklaata ja voita, mutta ilman vehnäjauhoja. Ja jälleen tein kuten ohjeessa sanottiin ja annoin kakun olla uunissa tasan 10 minuuttia.

Toivon, ettei se ole huomenna tarjottaessa kivikova. Ja vierailta huumoria ja armollisuutta! (koska resurssini eivät yksinkertaisesti riitä uuteen yritykseen...) Kas, en olekaan täydellinen kotiäiti, kakkuni eivät aina onnistu 100% eikä yrittäminen aina korreloi lopputulosta. Mutta, asoille voi yleensä joko nauraa tai itkeä, minä valitsen tälle ainakin mieluummin naurun :-)

Sitä paitsi, jos kuppikakut ovat uunissa liian vähän aikaa, ja mutakakku liian kauan aikaa, niin eikös se yhteensä tarkoita ainakin melkein täydellistä paistoaikaa?!!?