Pienten lasten vanhempien elämä kodin, työn ja kaiken keskellä on kiihkeää ja sykkivää, mutta ei kovinkaan usein SILLÄ tavalla kuin joskus aiemmin. Elämä on ongelmien selvittelyä, kaaoksen hallintaa, katastrofien ehkäisyä ja ennen kaikkea lasten ehdoilla menemistä, tulemista ja olemista. Omaa tai yhteistä aikaa kumppanin kanssa on harvoin.

Joitakin välähdyksiä ja kohtaamisia kuitenkin on ihan siinä arjen tuiskeessa.

Tässä iltana yhtenä, kun lastenhuone oli lopultakin hiljentynyt, istuimme mieheni kanssa vastapäätä toisiamme kumpikin kannettavan tietokoneen ääressä. Siinä kaiken roinan ja sekasotkun keskellä, läppärit vahakangasliinan päällä.

Minä olin juuri keksinyt mielestäni oivallisen idean Ilon vuosi 2011-blogiin ja hykertelin tyytyväisenä.

Mies puolestaan koodasi skriptiä, jolla tulevan mediakirjastomme tiedot saataisiin varmistettua.

Molemmat olimme innostuneita, ja aihe oli kerrankin jokin muu kuin ihanat lapsukaisemme. Esittelimme ideoitamme onnellisina toisillemme. Molemmat tekivät omia juttujaan, aikuisten juttuja. Yhdessä, mutta erikseen. Läppärit vastakkain vahaliinalla.

Kyllä se aina tv:n katselun voittaa!