Rauha, rakkaus, myötätunto. Eivätkös ne kuulu jouluun. Maailmanrauhaa toivotaan, vietetään aikaa rakkaiden seurassa. Osoitetaan myötätuntuntoa toinen toisillemme vierailuin, lahjoin ja lahjoituksin.

Kirjoittelin aiemmin, että joulutunnelmat on minulla vähän vielä hakusessa. Minun ei ole tällä hetkellä luontevaa kirjoitella kilikelloista ja kynttiläisistä, eikä edes Joulun Sanomasta.  Mutta myötätuntohan kuuluu jouluun, kuten yllä jo aloitin. Kirjoitan siis siitä.

Aika moni osaa osoittaa myötuntoa toisia kohtaan. Rakkaalle ystävälle on helppo toivoa hyvää ja tiukan paikan tullen sanoa lohduttavia, myötätuntoisia sanoja:

 "Älä nyt, ei se niin paha ollut", voit sanoa kun ystävä murehtii suustaan päässeitä "sammakoita".

 "Hän ei todellakaan ole arvoisesi", sanot täydestä sydämestäsi jos ystäväsi on tullut kohdelluksi kaltoin ja on vajonnut sydänsurujen murheelliseen laaksoon.

 "Maailmankaikkeuden kannalta ei ole mitään merkitystä sillä, että vieraasi tulivat ennen kuin ehdit kiillottaa vessanpönttösi kannen", sanot kun ystävän vieraat tulivatkin puoli tuntia etuajassa.

"Ei se mitään vaikket jaksanutkaan olla tänään täydellinen vaimo, uskomaton äiti ja vuoden työntekijä".

Ja niin edelleen.

Myötätunnon sanat. Mitä kaunein lahja, kun ne tulevat täydestä sydämestä ja rehellisesti. Suorittajakin osaa melko helposti soveltaa niitä, antaessaan neuvoja muille. Mitä jos antaisimme niitä tänä vuonna joululahjaksi paitsi läheisille, myös itsellemme? Mitä jos itsemme syyllistämisen sijaan sanoisimme itsellemme ne sanat, jotka sanoisimme parhaalle ystävällemme?